No niin. On tullut aika kirjoittaa. Aika laittaa sanoja blogiin, aika ajatella kirjoittamalla julkisesti. Taas. On tullut aika siirtyä pois vanhasta kohti uutta. Uudella nimellä, ilman kuvia. Sillä kuvat eivät kerro sitä mitä ajattelen, ainoastaan sanat. Jos rakastaa lukemista, ei tarvitse kuvia. Ja vaikka rakastaa kauneutta ja kuvia, antaa lukeminen määrättömän määrän erilaisia vaihtoehtoja mielikuvitukselle. Enemmän kuin kuvat.
Sanat. Kuinka tärkeitä nuo kirjaimista muodostuvat jonot ovatkaan. Kuinka uskomattomia asioita niiden avulla voi kokea ja tuntea. Miten helposti ne nytkin tulevat, vaikka ovat olleet piilossa pitkään. Miten ne karkailevat sormenpäistä ja haluavat tulla nähdyksi.
Mistä aloittaisin?
Siitäkö, että edelleen ajattelen asioita tekstinä, ihastelen kauniita sanoja ja liikutun kirjoituksista, jotka vangitsevat hetkeksi jotain sellaista, joka koskettaa minua tai jotain jonka ymmärrän syvästi. Vai siitä, että sanojen avulla olen selvinnyt, vapautunut ja saanut voimia jatkaa. Sillä paljon on tapahtunut. Mutta edelleen on enemmän syitä hymyillä kuin itkeä. Siksi. Siksi olen täällä taas.
Minulla on ollut tätä ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti