Loma ja arki

Vaikka arki on se, mikä pitää toimia ja olla voimaannuttavaa, en välty ajatukselta, että on loma on kuitenkin ihmisen parasta aikaa. Olin ennen todellinen arkifani, mutta nykyisin arvostan vapaa-aikaa erityisen paljon. Siirryn mielelläni tilaan, jossa työasiat eivät ole päällimmäisinä mielessä ja nautin hyvin yksinkertaisista asioista. Sellaisista, joista arjessa tulee suorittamista, mutta lomalla niitä saa rauhassa tehdä.

Olen myös huomannut pitäväni kesästä. Lämmöstä, vähän paahteestakin. En hakeudu hakeutumalla suoraan aurinkoon, mutta sen verran vanhaksi on luuni käyneet, että ne kaipaavat lämpöä ja nauttivat siitä. Lisäksi aurinko = valo. Jostain syystä senkin merkitys on avautunut ihan uudella tavalla.

Joka vuosi loman aikana päätän, että arki ei syö minua ja että loman fiilikset ja letkeys ja sosiaalisuus voivat seurata seuranani myös arkeen. Se ei ole kovin usein onnistunut, mutta aion edelleen yrittää. Olen ainakin sen läksyni oppinut, että työ ei enää ime minusta 110% vaan teen sen täysillä, kuten ennenkin, mutta anna sille sen ajan, jonka se vaatii, en enempää. Ehkä hassusti sanottu, mutta ymmärrän itse mitä sillä tarkoitan.

Tässä kuussa annan pisteet itselleni myös siitä, että olen ottanut ison someloman lomani ajaksi. Ei yhtää piipahdusta mihinkään kolmesta rakkaimmasta sometilistäni. Poistin kuvakkeet ja appsit, jotta en edes vahingossa käy niissä. Siellä elämä jatkuu, mutta minun elämäni on muualla. En silti kuvittele eläväni ilman niitä mutta en aio niiden antaa myöskään määrittää elämääni enkä ajatuksiani. Vapaus. Siinä käsite, jonka arvoa en voi mitata millään, enkä siitä luovu koskaan. Kukaan muu ei määritä minua, ja olen vapaa itselleni. 

Mikä siinä ystävyydessä on niin hankalaa?

Viime aikoina on ollut hankalaa ystävyydessä. Hankalaa yhden ystävän kanssa, jonka kanssa, noh, on hankalaa yleensäkin jos ystävyydessä on hankalaa. En tiedä missä ongelma piilee.

Mielestäni ystävyys on avointa, suoraa ja rehellistä. Se myös kuuntelee ja ymmärtää. Tietysti aina johonkin rajaan saakka, kaikkea ei tarvitse, eikä kannata sietää. Mutta ymmärtäminen tiettyyn pisteeseen saakka kuuluu olennaisena osana ystävyyteen. Kuuluu tottakai myös se, että ei tahallaan eikä kiusallaan tee ystävälle pahaa mieltä. 

Taidan olla tilanteessa, jossa oman elämäntilanteeni vuoksi (asiasta, josta ko. ystäväni ei elämässäni ole kiinnostunut) en ole tullut kertoneeksi ystävälleni, että olen kuormittunut. Todella kuormittunut. Ja koska en ole kertonut, olen tullut ymmärretyksi väärin. Olen tullut ymmärretyksi siten, että en välitä, ole kiinnostunut, enkä edes halua yrittää pitää yhteyttä. Ja koska olen kuormittunut, en ole jaksanut lähteä lepyttelemään enkä selittelemään tilannetta. Olen lähinnä  yrittänyt olla ajattelematta. 

Olen oppinut rajaamaan. Minusta ystävyyteen kuuluu kuunteleminen, tunnusteleminen, suoruus. Jos asioita käsittelee vain yksin, ne muuttuvat. Ne näyttävät erilaisilta ja kääntyvät päälaelleen. Sain ryöpyn, jossa kerrottiin miten huonosti olen tilanteen hoitanut. Pyysin anteeksi ja pahoittelin mutta en selittänyt, sillä minulta ei kysytty miksi. Olen sen verran kiukustunut tilanteesta, että en selittele. Jäin pahikseksi, vaikka pahoittelin. Minut haluttiin ymmärtää väärin. Nyt haetaan draamaa. Olkoon!

Olen yleensä se joustavin. Se, joka selvittelee, myöntyy ja pahoittelee. Nyt en aio. Epäsuorat viittaukset tilanteisiin, joita minun tulisi tässä tilanteessa kyseisen henkilön elämästä ymmärtää, eivät aukea, niillä haetaan huomiota ja annetaan ymmärtää, että olen jättänyt jotain tekemättä. Minä odotan suoria lauseita, selkeitä sanoja, aitoja asioita. 

Kun oma tilanteeni pian toivottavasti selkenee, ajattelen asiaa uudestaan. Siihen saakka minulla on oikeus olla loukkaantunut. Kerrankin näin päin.

Oppia itsestään aina lisää

On helppo olla onnellinen, kun asiat sujuvat ja perusasiat ovat kunnossa. Arki ja ne ihmiset, joiden kanssa eniten aikaa vietät, tekevät sen. Muutos jossain elämän osa-alueessa järkyttää tasapainoa. Yhtäkkiä huomaat, että valtasuhde kokonaisuudessa vaihtuu ja iso osa ajasta meneekin asioiden miettimiseen, tyytymättömyyden minimoimiseen ja turhautumiseen. Siinä mä olen nyt. Yksi muutos ja kokonaisuus liikahti millin vasemmalle. En voi hyvin.

Mitä nyt mietin. Kadunko, että tein muutoksia arjessa? En. En voinut tietää etukäteen tekeväni väärän valinnan. Tyydyn päätökseeni, mutta tajuan, että nyt pitää toimia, jotta saan elämäni taas siihen pisteeseen, että olen onnellinen. Olen onnekas, sillä minulle työnnetään tarjottimella ratkaisua ja olen ottamassa sitä vastaan. Joskin tietysti hieman epävarmempana kuin ehkä ennen olisin ollut. Nyt mietin tarkemmin, onko tarkottimella puuroa vai pullaa? Eikä tarjotinta ole vielä täysin ojennettu puolelleni. Joudun odottamaan. Piinallisia viikkoja.

Toisaalta, tuo tarjotin oli merkki. Se avasi ajatukseni ja nyt tiedän, että minun on tehtävä muutoksia. Aion toimia vaikka tarjottu tarjotin ei olisikaan minua varten. Päätös helpottaa. Prosessoin jo elämääni siten, että tiedän muutoksen tulevan. Millaisen, en tiedä.

Olen seikkailussa, jossa pelissä on oma elämäni, hyvinvointini, jaksamiseni. Osaan vaatia niitä jo itselleni ja arvostan niitä liikaa antaakseni ne pois ilman taistelua. Pidän tästä seikkailusta, se antaa voimaa. Vapaus tehdä muutoksia, todella tärkeää!