Epävakaat ja vastuuttomat

Mua on alkanut häiritsemään sosiaalisen median vaikutus omaan mielentilaan. Se, että ihan omissakin facebook-kavereissa ja erityisesti ryhmissä, on ihmeellisiä jänkyttäjiä, epävakaita negatiivisten asioiden roiskijoita, itsensä kuulluksi tekeviä ennustamattomia tyyppejä. Sellaisia, joiden mielestä jos kaikki ei mene kuten he haluavat, on tehtävä valitus, kirjoitettavan siitä someen ja saatava hyvitys julkisesti ilman että keskustelisi ensin vastapuolen kanssa ja selvittäisi asiaa. Sellaisia, joiden teksteistä huokuu läpi se, että häntä ole joskus elämässä nähty, sellaisia, joilla on tarve nostaa itseään, aikuisia ihmisiä vailla vastuuta. Vastuuttomia.

Näiden ihmisten kanssa ei kannata väitellä, käsitellä asioita faktapohjaisesti tai nousta asian tiimoilta helikopteriperspektiiviin. Ei kannata yrittää irroittuatua omasta näkökulmasta, nähdä toisen ihmisen jaksaminen, tilanne tai syyt. Noup. Elämä on mustavalkoista ja ymmärrystä kaipaa ainoastaan hän. Ihmeellisintä on, että tyypit uskovat ihan täysin omaan totuuteensa. Vain ja ainoastaan. Kyseenalaistamatta.

Näiden ihmisten jäljiltä tehdään paljon työtä, kun asioita selvitellään ja järjestellään. Korjataan pahaa mieltä ja toivutaan. Yritetään ymmärtää. Samaan aikaan tyyppi roiskii jo muualla uuden asian pitkin seiniä. Siinä menee ihan tavallisten ihmisten aikaa ja erityisesti jaksamista, mutta voin vain kuvitella, että niin menee varmasti myös ammatti-ihmisten elämästä iso osa näiden tyyppien kanssa työskentelyyn. Voimavaroja on pakko kohdistaa näihin, vaikka jollain olisi ihan oikeakin tarve. Sillä nämä tyypit eivät muutu. He ottavat aina, mitä haluavat. Huutavat kovempaa kuin kukaan muu.

Onneksi on vakaita, tasaisia, itsetuntoisia, ennustettavia ystäviä. Nautin teistä ja mukautan some-asetuksia niin, etten näe kaikkien ihmisten somejakoja.

Muutoksen tuulia

Vähän aikaa sitten havahduin siihen, että viimeisinä vuosina elämässäni on ollut niin paljon muutoksia, sekä isoja, että pieniä, etten enää osaa ajatella kovin stabiilia tilaa normaaliksi. Eniten muutoksia on töissä, jossa pallot ovat kokoajan ilmassa. Eivät ehkä joka alueella, mutta omassa työssäni olen oppinut pitämään kaikki ajatukset irti pulteista. Jotta voi olla mukana tämän maailman menossa, ei kannata viirivehkaa viedä työpöydän kulmalle kukertamaan. Omituisella tavalla tuo muutoksisuus on livahtanut elämään ja nyt en osaa enää ajatella sen olevan kovin pahakaan juttu.

Omassa elämässä muutokset ovat tunnemaailmaltaan suurempia ja koskettavat enemmän, mutta olen ottanut niihinkin perspektiiviä rankasti. On oikeastaan ihan sama, miten kovilla ammutaan, uskoisin, että selviän. Sen sijaan huomaan, että en ole tietenkään ainoa, jolla on elämässä turbulenssia. Heräsin huomaamaan tämän viime lauantaina. Ihan vaan juteltuani ystäväni kanssa tajusin, että kytee se pinnan alla muillakin, enkä ole hänen kohtalostaan ollenkaan kateellinen. Jokaisella meillä on taakkansa, ja jokainen kestää ja käsittelee sen tavallaan. En vertaile elämääni keneenkään, olen päättänyt olla onnellinen tässä omassani. Sydämessäni rauha tämän päätöksen vuoksi.

Sen sijaan muutoksessa elämisen helppous hämmentää minua. Tänään kuulin ison muutoksen työssäni, joka koskettaa minua. Sen kanssa eletään ja ihmeekseni tajusin, että mahdollisuuksia avautuu nyt useampaan suuntaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan miten universumi ratkaisee tilanteen, sillä odotan hetken. Ihan vaan siksi, että kuulisin sen kuiskauksen, mihin suuntaan mennä. En pelkää. Tätäkään. Let the wind blow!

Kohtuullisuus

Välillä tuntuu jotenkin kohtuuttomalta. Se, että itse joustaa, säntäilee, jaksaa ja venyy. Tekee sen siksi, että asiat sujuivat, kaikilla olisi hyvä mieli ja elämää olisi kivaa muillakin kuin minulla. Sitten tulee tyyppi, joka pitää kaikkea tässä maailmassa ihan kohtuuttomana. Silti pitää kohtuullisena sitä, että muut ovat kohtuullisia. Kunhan siis hänen ei tarvitse, kunhan muut joustavat.

Jostain syystä oma venyminen ärsyttää itseäkin. Ei siitä kenellekään voi kiukutella, kun sen omasta vapaasta tahdosta tekee, eikä kukaan sitä itseasiassa vaadi. Vain itseltään sitä vaatii. Silloin joskus ne tyypit, jotka ovat minun mielestäni kohtuuttomia, eivät vaan tunnu kivoilta. Kapinoin mielessäni.

Miksi en sitten kapinoi ääneen tai ole kohtuullisempi itselleni? Siksi, että se ei ensinnäkään ole edes sen kohtuuttuman syy, että minä yritän olla kohtuullinen. Siksi, että minä kuitenkin haluan, että jos voin omalla tekemiselläni edistää asioita tai ihmisten hyvää tuulta, teen sen ennemmin kuin kiukkuan ja olen kohtuuton. Siksikin, että minun elämäni ei ole kohtuutonta. Saan brunssailla ystävien kanssa lauantai-aamuisin ja minulla on työ, perhe ja terveyttä. En kehtaa olla kohtuuton, vaikka joku toinen kehtaa tässä tilanteessakin.

Mietin milloin kohtuuttomuuteni rajat repeilevät? Ehkä eivät koskaan, sillä jos ne olisivat tulleet vastaan, se hetki olisi jo tullut. Tällainen minä olen. Kohtuullinen. 

Älkää silti luulko, että olen sitä mielessäni. En arvosta sinua kohtuuton ihminen, en vain sano sitä ääneen.