Vaikka arki on se, mikä pitää toimia ja olla voimaannuttavaa, en välty ajatukselta, että on loma on kuitenkin ihmisen parasta aikaa. Olin ennen todellinen arkifani, mutta nykyisin arvostan vapaa-aikaa erityisen paljon. Siirryn mielelläni tilaan, jossa työasiat eivät ole päällimmäisinä mielessä ja nautin hyvin yksinkertaisista asioista. Sellaisista, joista arjessa tulee suorittamista, mutta lomalla niitä saa rauhassa tehdä.
Olen myös huomannut pitäväni kesästä. Lämmöstä, vähän paahteestakin. En hakeudu hakeutumalla suoraan aurinkoon, mutta sen verran vanhaksi on luuni käyneet, että ne kaipaavat lämpöä ja nauttivat siitä. Lisäksi aurinko = valo. Jostain syystä senkin merkitys on avautunut ihan uudella tavalla.
Joka vuosi loman aikana päätän, että arki ei syö minua ja että loman fiilikset ja letkeys ja sosiaalisuus voivat seurata seuranani myös arkeen. Se ei ole kovin usein onnistunut, mutta aion edelleen yrittää. Olen ainakin sen läksyni oppinut, että työ ei enää ime minusta 110% vaan teen sen täysillä, kuten ennenkin, mutta anna sille sen ajan, jonka se vaatii, en enempää. Ehkä hassusti sanottu, mutta ymmärrän itse mitä sillä tarkoitan.
Tässä kuussa annan pisteet itselleni myös siitä, että olen ottanut ison someloman lomani ajaksi. Ei yhtää piipahdusta mihinkään kolmesta rakkaimmasta sometilistäni. Poistin kuvakkeet ja appsit, jotta en edes vahingossa käy niissä. Siellä elämä jatkuu, mutta minun elämäni on muualla. En silti kuvittele eläväni ilman niitä mutta en aio niiden antaa myöskään määrittää elämääni enkä ajatuksiani. Vapaus. Siinä käsite, jonka arvoa en voi mitata millään, enkä siitä luovu koskaan. Kukaan muu ei määritä minua, ja olen vapaa itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti