Pysähtymisen tarpeen huomaa vasta kun pysähtyy. Kun liike lakkaa ja pää tajuaa sen. Kuuntelin tänään ihmistä, joka hyppäsi pois työelämästä, tyhjän päälle. Hetkeksi, suunnitellusti, mutta hyppäsi. Vaihtoi samalla suuntaa. Nyt kun hän on jälleen kynnyksellä hypätä vanhasta kohti uutta, pursuten energiaa, mietin, että pitäisi vaihtaa suuntaa välillä. Taas. Ja pysähtyä. Välillä.
Tuntuu, että aika ja asiat soljuvat eteenpäin. Maailma on hienoisella tavalla ihanan helppo, vaikka kursin haasteiden verkosta kokonaisia työpäiviä jatkuvasti. Olen oppinut elämään sen keskellä, että en riitä, en osaa ja silti selviän. Varpaat eivät kosketa maata. Ehkä tylsistyisin ylettömästi jos pysähtyisin? En oikeastaan halua, mutta toisaalta juuri nyt oma muutos houkuttaa. Oi jospa elämä heittäisi sen eteeni, ilman että minun tulee sitä miettiä. Yleensä se on tehnyt tämän vaiheen minulle helpoksi. Antaa vastauksen ilman että kysyn, antaa löytää, ilman että etsin.
Katsotaan mitä teen ensi syksynä. Tuntuu että jotain voisi tapahtua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti