Kertomisesta.

Kertominen on suurin luottamuksenosoitus, jonka voi toiselle antaa. Kun kertoo, avaa itsensä ja antaa sielunsa katsottavaksi. Ei voi kertoa niin, etteikö toinen näkisi mitä tuntee, sillä sanoilla voi kertoa asian, mutta ilmeet ja eleet kertovat tunteet.

Kertomiseen liittyy paljon riskejä. Jokainen tietää sen kiusallisen tunteen, kun huomaa että toinen ei pysty vastaanottamaan kerrottua asiaa. Se on joko liian vaikea vastaanottajalle tai hänen henkiselle kypsyydelleen. Joskus kertomus jää kertojan ja kuuntelijan väliin ja kertoja tietää, että kuuntelija ei pysty vastaanottamaan tai tukemaan kertojaa. Hän jää yksin. Lisäksi hänen tulee ottaa vastuu myös kuulijan reaktiosta. Kaksoistaakka. Siksi, juuri siksi, on tärkeää kenelle avautuu.

Parhaimmillaan kertominen on puhdistava ja voimaannuttava kokemus. Hän, toinen, jakaa tunteesi, kuuntelee, kannattelee eikä luhistu kertomuksen alle. On vahva ja jatkaa omaa elämäänsä kertomuksesta huolimatta. Sillä jakaminen ei edellytä samaan tunnetilaan asettumista. Jakaminen edellyttää vain kuuntelemista ja ymmärtämistä. Ystävyyttä ja rakkautta.

Onnellinen on se, jolla on ihmisiä, joille voi kertoa. Onnellinen on se, jolla on ihmisiä, joita kuunnella. Sillä ilman vastavuoroista kantamista ja kuuntelemista ei ole tasapainoa.