Tämä kaupunki

Tämä kaupunki saa minut nykyään usein ilahtumaan. Ihan yllättäen ja odottamatta. Se tarjoaa sellaisia pieniä iloja, joita en muista olevan ja yhtäkkiä ne ovatkin.

Kun on asunut pitkään yhdessä kaupungissa, syntynyt, opiskellut ja harrastanut, on saanut niin tiiviin ja tutun ympäristön ihmisineen ja paikkoineen, että ei edes ehkä osaa sitä arvostaa. Voihan se olla ahdistavaakin, niin moni tuntee ja tietää. Mutta kun muuttaa pois, asettuu uuteen kaupunkiin, sitten toiseen ja vielä kolmanteen, olematta missään kovin pitkään, muutamia vuosia, kaipaa sitä. Sitä, että kaupan kassalla voi olla tuttu, harrastuspaikka on vanha koulusi tai sitä, että törmäät sukulaiseen tai ystävään ihan odottamatta. Sellaisia asioita, jotka tuottavat iloa ja muistoja. Niitä ei ole ollut pitkään aikaan.

Nyt kun olemme asuneet täällä, ihan toisessa paikkaa, muualla Suomessa, ei ehkä niin kauniissa tai suuressa, edes suositussa kaupungissa, olen vain asunut täällä. Toki tutustunut ihmisiin, rakentanut elämää, oppinut tuntemaan kaupan kassat ja hyllyvälit, en muistanut, että aika tuo iloa. Sitä, että ajan myötä tutustuu ihmisiin. Naapureihin, entisiin naapureihin, lasten kavereiden vanhempiin, harrastuksessa tavattuihin ihmisiin, työkavereihin jotka asuvat samalla paikkakunnalla. Tuttuihin naamoihin kaupoista, liikkeistä, kaduilta. Erityisesti sitä, että täälläkin on minulle "ne" ihmiset. Omat, rakkaat, luotettavat. Ystävät. Ihan oikeat ystävät. Sellaiset, joille voi soittaa lenkkikutsun ex tempore, sellaiset, joiden näkeminen ilahduttaa aina. Ne, jotka ovat tärkeitä ja asuvat lähellä. Sillä niitä, jotka ovat tärkeitä ja asuvat kaukana, on tosi paljon.

Siksi tämä kaupunki saa minut usein ilahtumaan, koska tapaan lenkkipolulla entisen naapurit, jotka jutustelevat meille yhteisistä asioista ja ihmisistä. Siksi, että voin nähdä kun ystäväni lähtee aamulla töihin tai siksi, että lapseni ystävien äidit soittavat ja pyytävät kahville. Ne ovat ihmisiloja, joita arvostan kyyneliin saakka. Voi elämä!